|
Googlen katunäkymä Viroon (Keskiviikko 16.5.)
Eilen avautui Googlen karttapalvelussa Street view - näkymä viron kartalle. Nopealla vilkaisulla kuvattu on myös melkoisia kärrypolkuja. Palvelu on erityisen hyödyllinen uusia retkipaikkoja ja retkeilyä suunnitellessa. Kartat löytyvät täältä. Tarttumalla ja viemällä vasemmalla olevan keltaisen "ukon" kartan päälle pääsee katunäkymiin.
Arktikaa Hiidenmaalla ja pikkuharvinaisuuksia (keskiviikko 16.5.)
Maanantaina havaittiin Ristnassa melko hyvää vesilintumuutto mm. 110 000 mustalintua ja 50 000 allia. Harvinaisuuksien suhteen toukokuu on jatkunut myös melko hyvänä. Tänään Sõrvestä löytyi 2 palsasirriä ja maantaina Kablissa muutti Viron 3. ruostepääsky.
Lisää harvinaisuuksia (Perjantai 4.5.)
Toukokuun alku jatkuu hyvänä harvinaisuuksien suhteen. Tänään löytyi Kihnusta Viron 4. mustajalkatylli ja Viljandimaalla pysyttelee edelleen paikallisena Vapun päivänä löytynyt pelikaani, joka on niin ikään Viron 4. havainto lajista.
Vapun harvinaisuuksia (Sunnuntai 1.5.)
Huhtikuun lopun lämpöaalto toi mukavasti harvinaisuuksia. Sõrvestä löytyi sunnuntaina Viron 2. arolepinkäinen sekä seuraavana päivänä myös harmaasirkku. Hanhien joukosta on löytynyt runsaasti myös harvinaisempia lajeja kuten lyhytnokka- ja punakaulahanhia. Myös sepelrastailla ja mustakaulauikulla taitaa olla jonkinlaista invaasiota meneillään.
Huhtikuun harvinaisuuksia (Sunnuntai 22.4.)
Huhtikuussa on ollut mukavasti pikkuharvinaisuuksia liikkeellä. Sinipyrstön lisäksi muita lajeja ovat olleet Viron 10. mustapäätasku, 2 punapäänarskua, sekä 4 arosuohaukkaa. Mukavan runsaina ovat esiintyneet myös lyhytnokka- ja punakaulahanhet. Viimeisen 30 päivän mielenkiintoisimpia havaintoja nyt myös eElurikkuksen tietokannasta.
Sivujen retkivinkit ja linkit (Sunnuntai 22.4.)
Seuran suosittelemien retkeilyvinkkien yhteystiedot päivitty. Saitko hyvää vai huonoa palvelua? Kerro siitä myös muille jäsenille ja lähetä postia ylläpidolle. vironlintuseura(at)gmail.com
Viron 4. Sinipyrstö (Keskiviikko 11.4.)
Pääsiäisenä löytyi Viron 4. Sinipyrstö Pärnumaan Orikülasta. Ensimmäinen sitten vuoden 1995. Kuva linnusta estbirdingin sivuilla.
Viron lintu- ja luontomatkailu menee eteenpäin (Torstai 5.4.)
Estonian Nature Tours jatkaa edelläkävijänä. Lue koko juttu Baltic Guiden verkkojulkaisusta. Lisää ajankohtaista asiaa myös facebookissa. www.facebook.com/EstonianNature. Tässä myös heidän uusin uutiskirje.
Kevätretki Täynnä! (Torstai 5.4.)
Kevään Luoteis-Viroon suuntautuva jäsenretki on varattu täyteen, jäljellä on enää varasijoja.
Kevätkokous 17.3.2012 (Perjantai 2.3.)
Viron Lintuseuran kevätkokous pidetään lauantaina 17.3. klo 14.30 alkaen tutussa paikassa Ungdomsgården Sandelsissa (Topeliuksenkatu 2, Töölöntori). Ohjelmassa on sääntömääräisten asiain lisäksi Gustav Nordenswanin esitelmä Sörven lintuasemasta. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet!
Uusi Blogi (Perjantai 2.3.)
Kevään etenemistä Virossa voi seurata Margus Otsin Linnuvaatleja- Blogista.
Kevätretki (Perjantai 17.2.)
Kevään jäsenretki on tänä vuonna 27.4.-1.5.2012. Lisätiedot retket -sivulla.
Valkoselkätikalle suojelusuunnitelma (Tiistai 31.1.)
Onko havaintoja pesivistä valkoselkätikoista.
Havainnot kerää riho.kinks åt eoy.ee. Kerro tarkasti aika ja paikka + koordinaatit sekä havaitut linnut ja niiden tekemiset. Yritä myös kuvailla ympäristöä.
Tylli, pikkutylli vuoden 2012 tarkkailulajit (Tiistai 31.1.)
EOÜ kerää kaikki vuoden 2012 tylli ja pikkutylli -havainnot. Lisätietoa http://www.eoy.ee/tullid/.
Pinnalistat päivitetty (Sunnuntai 29.1.2012)
Viereisestä linkistä löytyy päivitetty lista Viron pinnoista. Mikäli havaitset puutteita tai virheitä lähetä viestiä siitä ylläpidolle vironlintuseura at gmail.com. Listaa päivittää Timo Nuoranen. Mikäli haluat tarkistaa jatkossa tuoreimmain tilanteen, samat listat löytyvät myös estbirdingin sivuilta.
--------------------------------
2011
Tallenna havaintosi - kiitos (Torstai 15.12.)
Uusi havaintojulkaisu on valmisteilla. Se käsittää vuosien 1990-2010 havainnot. Myös sinun havaintosi ovat tervetulleita. Syötä ne siis 15.1.2012 mennessä samaan Hatikka -tietokantaan, jossa muutkin tiedot ovat. Jos tarvitset opastusta Hatikan käyttöön, lue Ohje1.txt. Jos havaintoja on paljon, lue myös Ohje2.xls. Hätätapauksessa voit postittaa tiedot havaintovastaavalle timo.pettay åt gmail.com.
eElurikkus - oletko tutustunut (Torstai 15.12.)
Tarton yliopisto kerää luontohavaintoja eElurikkus -tietokantaan. Linkki oikealla.
Toistaiseksi Viron Lintuseura käyttää Helsingin Yliopiston
Hatikka -järjestelmää.
Seuran kuvasivut avattu (Perjantai 1.12.)
Jäsenten retkikuvia julkaistu uusilla kuvasivuilla! Sivuilla mm. vuoden 2010 talviretkeltä kuvia.
Käy katsomassa ja lähetä omat kuvasi ylläpidolle!
Talviretkelle vielä muutama paikka vapaana! (Perjantai 11.11.)
Talven jäsenretken 3-6.12.2011 retkiohjelma nyt Retket -sivulla).
Uusi vaihtoehtoinen laivayhteys Viroon (Torstai 27.10)
Navirail-niminen laivayhtiö aloittaa liikennöintinsä 30.10.2011 uudella reitillä. Alus kulkee väliä Hanko - Paldiski. Lisätietoja yhtiön sivuilta, jotka löytyvät täältä.
Tiirutaja (keskiviikko 26.10.)
EOÜ:n julkaisema Tiirutaja-lehti kertoo tuoreimmat tapahtumat ja uutiset Virosta. Lehden uusimmassa numerossa on pienimuotonen juttu Viron Lintuseurasta ja Sõrven lintuasemasta. Edellisessä numerossa (nr. 14) asiaa myös vuoden 2012 lajeista. Erityisseurannassa ovat tylli ja pikkutylli. Lehden nettiversiot on luettavissa täältä.
Perinteinen talviretki (Perjantai 30.9.)
Talven jäsenretki 3-6.12.2011 suuntautuu Saarenmaalle ja Hiidenmaalle (aiheesta lisää Retket -sivulla).
Syyskokous 19.11.2011 (Perjantai 30.9.)
Viron Lintuseuran syyskokous pidetään lauantaina 19.11. tutussa paikassa Ungdomsgården Sandelsissa (Topeliuksenkatu 2, Töölöntori). Ohjelmassa on sääntömääräisten asiain lisäksi Uku Paal esitelmöimässä ja kertomassa Estbirdingin toiminnasta ja Viron lintuharrastuksen nykytilasta.
XVII Estonian Open tulokset (Keskiviikko 21.9.)
13. elokuuta käydyn pinnakisan tulokset on luettavissa Estonian Open - sivuilta. (linkki oikealla).
EstBirdingin syyskokous (Perjantai 16.9.)
Viron bongariliiton EstBirdingin syyskokous on 14.-16.10 Bergsbyssä motelli Tuksissa. Retkeilyä ja iltaohjelmassa lintu- ja lintumatkakuvien katselua. Lisätietoja tarjoaa Jan Nordblad (jan åt spidertech.fi).
XVII Estonian Open - linturalli la 13.8. (Sunnuntai 12.6.)
Sivun oikeasta laidasta kohdasta Estonian Open löytyy kutsu tulevaan linturalliin, joka käydään tänä vuonna sisämaan vähän retkeillylla alueella Järva- ja Raplamaalla.
ÄKKILÄHTÖ (Tiistai 31.5.2011)
Seuran retkelle on yksi peruutuspaikka tarjolla, soita Sakari Lehikoiselle 040-570 9633.
Huomenna voi jo olla myöhäistä.
EstBirding kokoontuu (Keskiviikko 4.5.2011)
Viron bongariliiton EstBirdingin kevätkokous 13.-15.5 Hiidenmaa, Kalana. Retkeilyä ja iltaohjelmassa lintu- ja lintumatkakuvien katselua. Lisätietoja tarjoaa Jan Nordblad (jan åt spidertech.fi).
Lisätietoa (Tiistai 3.5.2011)
Arkistoomme on lisätty tuore eestinkielinen selvitys Hiidenmaan linnustosta sekä Rariliinin säännöt.
EOÜ kutsuu (Sunnuntai 1.5.2011)
Eesti Ornitoloogia Ühing on toiminut 90 vuotta. Juhlakokous järjestetään Tartossa 7.-8. toukokuuta. Kokouskutsu tässä.
Virheilmoitus (Torstai 17.3.2011)
Kirjepostina lähetetyissä jäsenmaksukuiteissa lukee vahingossa VÄÄRÄ SUMMA.
EOÜ:n muuttunut, uusi jäsenmaksu on OIKEASTI 20 euroa (ei 16e kuten kuitissa lukee).
Kevätkokous (Keskiviikko 16.2.2011)
Seuran sääntömääräinen kevätkokous lauantaina 26.3.2011 klo 14-18. Ohjelmassa sääntömääräisten asioiden lisäksi H.Kolusen kuvia Kenian safarilta.
Havikset heti hatikkaan (Maanantai 7.2.2011)
Uusi havaintojulkaisu vv.1990-2010 on tekeillä. Pyydämme kaikkia tallentamaan puuttuvat havaintonsa Hatikka -tietokantaan (www.hatikka.fi). Edellinen julkaisu kattoi vuodet 1990-2002, joten erityisesti kaipaamme vuosien 2003-2010 tietoja. Jos Hatikkaan tallentaminen ei onnistu, voi havainnot toimittaa suoraan havaintovastaavalle, mieluiten Excel-tiedostona taikka vaikka ruutupaperilla. Yhteystiedot täällä.
Uusi vuosi, vanhat kujeet 2011 (Tiistai 5.1.2011)
Seuran hallitus vaihtui osittain, uusi puheenjohtaja on Annika Forsten. Kiitokset väistyvälle Matti Koivulalle ja aiemmin pj:nä toimineille Matti Halttuselle ja Matti Rekilälle. Toivomme hallitukselle tarmokasta toimintaa ja jäsenistölle reippaita retkiä.
--------------------------------
2010
Syyskokous 20.11.2010 (Sunnuntai 10.10.)
Viron Lintuseuran syyskokous pidetään lauantaina 20.11. tutussa paikassa Ungdomsgården Sandelsissa (Topeliuksenkatu 2, Töölöntori). Ohjelmassa on sääntömääräisten asiain lisäksi esitelmä syksyn 2009 Põõsaspean havainnoista.
Talviretki (Perjantai 24.9.)
Talven jäsenretki 3-6.12.2010 suuntautuu Saarenmaalle ja länsirannikolle (lisää Retket -sivulla).
XVI Estonian Open -linturallin tulokset (Torstai 19.8.)
Lauantaina 14.8.2010 käydyn pinnakisan tulokset ovat luettavissa Estonian Open -sivulla (linkki oikealla)
Talkoot Sõrvessä (Sunnuntai 18.7.)
Sõrven Lintuaseman talkoot ovat viikonloppuna 30.7.-1.8. Tervetuloa siivousasuissa.
XVI Estonian Open - linturalli la 14.8. (Torstai 3.6.)
Oikealta, kohdasta Estonian Open löytyy kutsu tulevaan linturalliin, joka käydään tänä vuonna Viron kaakkoiskulmassa Põlva- ja Võrumaalla.
Harvinaisuuksia liikkeellä (Torstai 20.5.)
Jo parisen viikkoa jatkunut helleaalto on tuonut mukanaan melkoisen joukon rariteetteja: mm. 11.5. Piklassa punajalkahaukka naaras, 13.5. Spithamissa kultasirkku koiras, 14-15.5. Pranglissa silkkihaikara, 14.5. Ristnassa mehiläissyöjä, Sutlepassa käärmekotka, Spithamissa punajalkahaukka koiras, 15.5. Läänemaan Nõvassa pikkukotka, Salmessa harmaasirkku ja punajalkahaukka naaras, Ristnassa etelänisolepinkäinen (alalaji pallidirostris) ja 2 jääkuikkaa, 16-20.5. Põgarissa mustajalkatylli, 16.5. Pranglissa rantakurvi, Spithamissa mustaotsalepinkäinen, 17.5. Nõvassa mustapäätasku (alalaji maurus), Ristnassa jääkuikka,Sutlepassa pikkuhuitti, 18.5. Valgamaalla Laanemetsassa käärmekotka, 19.5. Loodessa sepelsieppo, 20.5. Virtsussa leveäpyrstökihu, Märjamaalla punajalkahaukka koiras. Lisäksi 14-16.5. Unkarissa satelliittipaikantimella varustettu aavikkohaukka seikkaili pitkin Viron mannerta ja Ilmatsalussa havaittiin jo 1.5. ruostepääsky.
Kaakkois-Virossa massiivinen valkosiipitiirainvaasio (Torstai 13.5.)
Viime perjantaina alkanut lämmin kaakkoisvirtaus on tuonut mm. valtavan määrän valkosiipitiiroja Kaakkois-Viron kosteikoille. Lauantaina 8.5. Räpinan kosteikolla nähtiin 125 yksilöä, mutta tänään 13.5. jo peräti 400 valkosiipitiiraa! Koko Kaakkois-Viron niityt ovat nyt harvinaisen suuren tulvan vallassa ja muitakin lintuja on paljon. Ja lämmin kaakkoisvirtaus yhä vain jatkuu...
Pranglin retkellä vielä tilaa (Maanantai 26.4.)
Viron Lintuseuran kevätretkelle Pranglin saareen 13.-16.5.2010 (to-su) on vielä muutama paikka vapaana. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Birgit Petrow 050 3268672, Sakari Lehikoinen 040 5709633.
EstBirding kokoontuu (Tiistai 6.4.)
EstBirding'in kevätkokous pidetään 23.-25.4 Pärnumaalla, Vanajärven Nigula LSA keskuksessa.
Ohjelma alkaa lauantaina klo 15: Viralliset asiat, määrityskisa ja retkikuvia.
Tilaa on rajallisesti, ilmoittautumiset 20.4 mennessä margus.ots åt gmail.com tai +372-5082244.
Omat ruoat ja makuupussi. Osallistumismaksu EB jäsenille 50 EEK, muille 100 EEK.
Kevätkokous (Sunnuntai 31.1.)
VLS:n kevätkokous pidetään la 20.3. klo 14 Sandelsin nuorisoasiainkeskuksessa, Topeliuksenkatu 2. Ohjelmassa sääntömääräisen kevätkokouksen asiat sekä J. Vakkalan esitelmä 'Linturetkeilyä Kolumbiassa' kuvien kera.
Vuoden lajit iso- ja pikkulepinkäinen (Sunnuntai 31.1.)
EOÜ:n erityisseurannassa vuonna 2010 ovat Laniukset. Lisätietoa eestiksi täällä.
Kotisivujen katkos katkeaa (Sunnuntai 31.1.)
Kotisivujen toiminnasta vastaavat ihmiset olivat pitkään kuka missäkin ja tietokonekin kiukutteli eikä ollut tarvittavia ohjelmia ja töitä piti tehdä ja oli se sikainfluenssa ja satoi liikaa lunta ja...
Nyt ulkonäköä on uusittu (Hanna Koivula). Samalla koetettiin saada sisältö kuriin (Timo Pettay). Korjaukset saa lähettää osoitteeseen timo.pettay åt welho.com (Sähköposti-osoitteet ovat näin, koska varomme spämmiä. Korvaa ' åt ' merkillä '@').
--------------------------------
2009
VLS-blogi (Lauantai 18.7.)
Viron Lintuseuralla on blogi, johon sopii kirjata mietteitään Viron retkeilyn tiimoilta. Linkki löytyy oikeasta sivupalkista ja tunnukset kirjautumiseen ovat: käyttäjätunnus - tikka, salasana - 3f1bf7b0
Syyskokous (Sunnuntai 11.10.)
Seuran syyskokous pidetään lauantaina 14.11. klo 14 Sandelsin nuorisoasiainkeskuksen tiloissa, Topeliuksenkatu 2. Runsasta osanottoa toivotaan!
Uusi laji Virolle (Lauantai 3.10.)
Läänemaan Pögarissa havaittiin eilen uusi laji Virolle: tundrakurppelo Limnodromus scolopaceus.
Sõrven päiväkirjassa käytetyt kielet (suomi/viro/englanti ym.) ovat kirvoittaneet joitakin kommentteja. Viron Lintuseura ei näe kuitenkaan syytä rajoittaa päiväkirjaan kirjoitettavaa kieltä.
XV Estonian Open -rallin tulokset (Perjantai 28.8.)
Rallin tulokset ovat luettavissa Estonian Open - sivulla.
...aiemmat uutiset arkistossa |