Lintulajit Suomessa – näin paljon Suomessa pesiviä lintuja on

  • tehnyt
Suomessa pesii satoja lintulajeja

Suomessa pesii lukuisia eri lintulajeja. Jotkut niistä jäävät talveksi Suomeen, kun taas toiset muuttavat kylmän ajaksi lämpimiin maihin. Lintulajit Suomessa jakautuvat siis kahteen eri ryhmään. Kaikki Suomen yleisimmistä lintulajeista pesivät Suomessa ja elävät täällä ympäri vuoden. Suomen yleisin lintu on peippo. Suomessa pesiikin noin 7,5 miljoonaa peippoparia, mikä on valtavan suuri määrä Suomen kokoiseen maahan.

Yleisimmät lintulajit Suomessa

Yleisin lintulaji Suomessa on siis peippo. Pajulintuja löytyy Suomesta melkein yhtä paljon kuin peippojakin. Pesiviä pajulintupareja on noin 7 miljoonaa kappaletta. Kolmanneksi yleisin lintulaji Suomessa on punarinta. Ero kahteen yleisimpään lintulajiin on huikea. Punarintoja on nimittäin ainoastaan noin 2,3 miljoonaa pesivää paria. Ero on siis noin viiden miljoonan parin luokkaa.

Neljänneksi yleisin lintulaji Suomessa on talitiainen ja viidenneksi yleisin lintulaji taas on metsäkirvinen. Niitä on melkein saman verran. Talitiaisia on noin 1,8 miljoonaa paria ja metsäkirvisiä on noin 1,7 miljoonaa paria. Sen sijaan muuttolinnut eivät ole kovin korkealla Suomen yleisimpien lintulajien listalla, vaikka niitäkin toki löytyy.

Suomesta kadonneet lintulajit

Jotkut lintulajit ovat jo kadonneet kokonaan Suomesta. Se ei tarkoita, etteikö kyseisiä lintulajeja voitaisi tavata muualla maailmassa. Monia niistä esiintyykin edelleen muissa maissa, vaikka Suomesta kyseiset lajit olisivat kadonneet. Yksi tällaisista on kultasirkku. Viimeksi kultasirkkuja tavattiin Suomessa 2000-luvun alkupuolella, jonka jälkeen ne ovat hävinneet Suomen luonnosta.